maanantai 23. huhtikuuta 2018

Kiitollinen Kevään Evankeliumijuhlasta.


Psalmi 100.
Tulkaa riemuiten Herran temppeliin!
 
Kiitospsalmi.Iloitse, maa!
Kohottakaa riemuhuuto Herralle!
2 Palvelkaa häntä iloiten,
tulkaa hänen eteensä riemuiten.
3 Tietäkää, että Herra on Jumala.
Hän on meidät luonut,
ja hänen me olemme,
hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.
4 Tulkaa hänen porteilleen kiittäen,
hänen esipihoilleen ylistystä laulaen.
Kiittäkää häntä, ylistäkää hänen nimeään.
5 Hyvä on Herra! Iäti kestää hänen armonsa, hänen uskollisuutensa polvesta polveen.



Juhlapuhuja  Pasi Palmu piti hyvän raamattutunnin lauantaina. 
Hän oli käynyt vasta Israelissa pyhiinvaelluksessa ja kertoi sitä ja liitti sen Israelin kansan vaellukseen. Oli hyvin kiinnostava kuulla.

Kari Teikari piti todistus puheen ja "Sulosoinnut" esittivät kaksi laulua. Siionin kannelta lauloimme kaikki yhdessä.


 Sunnuntain aamupäivällä, Pasi, Sakari Arvi ja Sulo kävivät  pitämässä hartaushetken Seniori talolla Hultassa. 

  Carolin kirkossa, 
Pyhäpäivän Messussa  saarnan aihe oli täällä ruotsissa "Tie elämää"  ja Suomessa  "Jumalan kansan koti ikävä". Pasi saarnassaan  puhui molemmasta.

Juhlat jatkuivat  lähetyskahvin jälkeen.
Puhein ja lauluin.


Kiitos kaikille teille jotka olitte mukana Kevään Evankeliumijuhlassa. Juhlat olivat kaikella tavalla ravitsevat.
Taivaan Isälle suurin kiitos pyhästä sanasta jota saimme nauttia, puheissa ja lauluissa.  


Kiitokset Suomenvieraalle Pasille kun  tulit juhlaamme.
Tervetuloa toistenkin.

Nimimerkki ."Juhlasta matka-evääksi paljon hyvää saanut kuulija."






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti