sunnuntai 29. marraskuuta 2015

RSLEYN joulujuhla 2015

Vietimme taas perinteistä jolujuhlaa Adventin aattona.
Aamusta klo 10 tulimme Mirja, Sirpa, Meeri ja Sylvi keittämään puutoa ja paistamaan joulutorttuja. Teimme tortut kaupasta ostetuista levyistä.
Sulo ja Arvi kattoivat pöytät.
klo 14.00 alkoi juhlat.
Boråsissa oli tänään monessa paikassa juhlia jotenka luulimme että ei varmaan tule paljon, mutta varauduimme kuitenkin 70 hengelle, puuroa ja torttuja sekä pipareita. 
Kyllä kuitenkin juhliimme riitti porukkaa.
Meitä oli yli 40 henkeä.

Rattoisat juhlat meillä oli.
Kuvaan en saanut kaikkia kun osa oli toisessa huoneessa.

Ulkona satoi mutta sisällä oli lämmin jouluinen tunnelma.


Kimmo piti puheen.
(Tämä kuva ei ole sieltä kun en kerennyt ottamaan)

Saara lausui Runon

Heikki lauloi

Timo luki Jouluevankeliumin.

Mariat lauloivat 2 laulua.

sekä Sulosoinnut esittivät 2 laulua.
Sulo piti myös puheen

Matti lauloin Carolan laulun.

Sulo ja Sylvi olivat juontajina.

Puuroa riitti kaikille ja vielä kotiakin vietäväksi . Osa pakastettiin ja tehdään niistä karjalanpiirakoita. Samoin Torttuja ja piparkakkuja.

Kiitos kailille kun teitte ihanat juhlat.
Jeesus oli päähenkilönä juhlassamme.
Kiitos.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Naistenpäivät pidimme Boråsissa. 7/11.15

Luennoitsijana oli Leila Mänttäri.

Ennen lähtöä kyselin että kehtaanko mennä näissä vaatteissa.
Niin tein, eikä mua ulos ajettu. Hih.

Leila hän on anatomia ja Fysiologian luento-opettaja lääketieteen fyysikan fyysikko ja toimii pappina Ruotsin kirkon suomenkielisessä työssä.  Hän piti oikein hyvän luennon. Naisten iloista, suruista, vanhenemisita, nuorekkuudesta ym. ym.
Suosittelen hän toisillekin.

Me Mariat lauloimme, "Turhaan ette tänne tulleet ja Laula"

Kuuntelijoita tuli n.100 henkeä.
Miehet tarjosivat meille maukkaan puffe'n ja kahvit päälle.
Timo ja Kimmo ottivat naiset vastaan ovella ja lähtiessä jakoivat ruusut.
Kiitos Leilalle.

Naistenpäivät olivat ensimmäiset täällä Boråsissa ja nyt haluaisimme sen perinteeksi.